Mäkipää: Ahvenanmaalaiset eri asemassa – eivät maksa kiinteistö- tai Yle-veroa, julkinen liikennekin ilmaista

Lea Mäkipää

Perussuomalaisten kansaedustaja Lea Mäkipää on huolissaan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kansalaisten eriarvoisesta asemasta.

– Manner-Suomen kansalaiset ovat selvästi eriarvoisessa asemassa Ahvenanmaalaisiin verrattuna. Väkilukuun suhteutettuna valtion menot ovat Ahvenanmaalla suurin piirtein kaksinkertaiset muun Suomen keskiarvoon verrattuna, Mäkipää huomauttaa.

– Ahvenanmaalla ei kerätä kiinteistöveroa vakituisesta asunnosta eikä Yle-veroa, lisäksi julkinen liikenne on ilmainen. Manner-Suomessa lapsilisien leikkauksia kompensoitiin lapsivähennyksellä verotuksessa, ahvenanmaalaiset saavat lapsivähennyksen vaikka jo ennestään suurempia lapsilisiä ei leikattu.

Muut säästävät, yksi pääse vähemmällä

Manner-Suomen kansalaiset ovat ottaneet Mäkipäähän yhteyttä ja kummastelleet miten ihmiset voidaan asettaa näin eriarvoiseen asemaan, kun kuitenkin itsehallinnosta huolimatta Ahvenanmaa on suomalainen maakunta.

– On ymmärrettävää, että mannersuomalaiset eivät hyväksy, että taloudellisesti huonona aikana palveluista säästetään ja yksi maakunta näyttää pääsevän vähemmällä.

Verrokkiperheiden erotus 7 000 euroa vuodessa

Mäkipään vertailukohteissa viisilapsiset verrokkiperheet asuvat omakotitalossa, molemmat vanhemmat käyvät työssä ja molempien tulot yhteensä ovat n. 60 000 €. Savonlinnalaisperhe maksaa kunnallisveroa (22,5 %) 13 500 €, kiinteistöveroa 395 €, Yle-veroa 280 €, työmatkakustannuksia julkisella liikenteellä 880 €. Nämä pakolliset menot yhteensä 15 055 €. Savonlinnalaisperheen lapsilisät ovat 7 985,64 €.

– Maarianhaminalaisperhe maksaa kunnallisveroa (17,75 %) 10 650 €, ei kiinteistöveroa, ei Yle-veroa eikä työmatkakustannuksia. Lapsilisät ovat 10 932 €. Näin ollen jää viimeksi mainitulle vuositasolla yli 7 000 euroa enemmän käteen, Mäkipää laskee.

Verohyvitystä ja ylimääräisiä tukia 

Mäkipää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Ahvenanmaalle suuntautuvien kohtuuttomien varainsiirtojen rajoittamisesta Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kansalaisten yhdenvertaiseen asemaan saattamiseksi.

– Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtio kantaa veroja ja muita maksuja Ahvenanmaalta samoin perustein kuin muualtakin maasta. Tasoituksena Ahvenanmaa kuitenkin saa vuosittain maakunnan omaan käyttöön 0,45 % valtion tuloista. Tasoituksen lisäksi Ahvenanmaa saa verohyvitystä, jos maakunnan maksettavaksi määrättävät verot nousevat yli 0,5 prosenttia vastaavien verojen määrästä koko maassa, Mäkipää summaa.

– Ahvenanmaan maakunnalle voidaan itsehallintolain mukaan myöntää myös ylimääräistä määrärahaa ja erityistä avustusta. Lisäksi Manner-Suomi antaa useita vuosittaisia tukia Suomen valtiolta Ahvenanmaalle, esimerkkinä tuulivoimaloiden syöttötariffien kustannukset. Vuosittaisten tukiaisten lisäksi Ahvenanmaa nauttii laajaa alv-verovapautta, joka vähentää valtion tuloja ja tarkoittaa laajamittaista piilotettua yritystukea ahvenanmaalaisille yrityksille

Kirjoitettu 25.2.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa