Maaseudun kohtalo, julkilausuma PerusNaisten kokouksesta Porissa

Maaseudun kohtalo

Julkaistu 22.5.2015

Yhteiskunta elää jatkuvassa muutoksessa. Kaupungistumisen trendi on ollut voimissaan jo pitkään minkä seurauksena kasvukeskukset ja niiden elinolosuhteet ovat muutoksessa suurennuslasin alla. Haluamme muistuttaa, että maaseutu ei saa jäädä kasvavien kaupunkien varjoon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Käynnissä on samanaikaisesti lukuisia muutosprosesseja joiden vaikutuksia harvaan asuttujen alueiden tulevaisuuteen on vaikea arvioida. Miten uudistukset eri hallinnonaloilla vaikuttavat palvelujen saavutettavuuteen myös muualla kuin kasvukeskuksissa? Maaseudun tulevaisuutta pitää ajatella kun hallitusneuvotteluissa sorvataan maamme palveluita uuteen uskoon.

Aloitetaan julkisesta liikenteestä. Lähtökohtaisesti julkinen liikenne toimii parhaiten suurimmissa kaupungeissa. Joukkoliikenteen uudistuksessa tavoitellaan helppokäyttöisyyttä ja yhtenäistä palvelukokonaisuutta matkakorttiuudistuksineen. Uudistusten keskiössä ovat suuret kaupungit. Harvaan asutuilla alueilla voi linja-auton takavaloja ihastella entistä harvemmin ja julkisen liikenteen harvenevat tai kokonaan lakkautetut vuorot asettavat monet suomalaiset täysin yksityisautoilun varaan. Esimerkiksi lääkärikäynti julkiseen liikenteeseen turvautuen hankaloituu vuorojen harventuessa, koska ruuhkaisiin terveyskeskuksiin ei niin vain varailla aikoja bussiaikataulujen mukaan. Emme saa unohtaa ilman autoa eläviä ihmisiä kaupunkien ulkopuolella. Myös yksityisautoilun kustannusten nostaminen kohtuuttomalle tasolle ei ole oikein melko harvaan asutussa maassamme.

Monet palvelut ovat siirtyneet nettiin mikä helpottaa niiden käyttöä suuresti. Kaikilla ei kuitenkaan ole tietokonetta, eikä tämä saisi muodostua ylitsepääsemättömäksi esteeksi palvelujen käytössä. Henkilökohtaisen asioinnin on oltava mahdollista myös tulevaisuudessa myös pienemmillä pitäjillä. Esimerkiksi virastot ja pankkipalvelut eivät saa vetäytyä monien ulottumattomiin suuriin asutuskeskuksiin valtion politiikan tuloksena. Koko Suomen asuttaminen on koettava yhteisenä tulevaisuuden tavoitteena. Maaseudun elinvoimaisuudesta on pidettävä kiinni. Meillä tulee jatkossakin olla tarjota vaihtoehto esimerkiksi niille lapsiperheille jotka kaipaavat rauhallista ja turvallista maalaisasumista ilman, että päiväkodit, koulut, kirjastot ja kaupat sijaitsevat sadan kilometrin päässä.

Perussuomalaiset Naiset ry:n kannanotto 22.5.2015

Kirjoitettu 9.6.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa